Kuinka Matthew Hopkins takoi noitainmetsästyksellä rahaa

Matthew Hopkins Noitain paljastaminen vastauksena useisiin epäilyksiin, toimitettu viime aikoina Norfolkin kreivikunnan käräjätuomareille ja nyt julkaistu Matthew Hopkinsin, Noitainmetsästäjän, toimesta koko kuningaskunnan hyväksi (Suom. Eero Korpinen. Salakirjat, 2014).

Yksi Englannin kuuluisimmista noitienmetsästäjästä oli Matthew Hopkins, joka eli 1600-luvun alkupuolella. Kun puhutaan menneisyyden noitavainoista, niin monille tulee heti mieleen se ”pimeä keskiaika”, että silloinhan niitä ne tietämättömät kirkonmiehet ja inkvisiittorit vainosivat. Kaikki on suhteellista; myös pimeys. Suurin noitavainovillitys tapahtui itse asiassa uuden ajan alkupuolella ja erityisesti 1600-luvulla. Jos joku haluaa tietää suuria historiallisia syitä tähän, kannattaa lukea Marko Nenosen kaksi mielettömän hienoa, sujuvalukuista ja perusteellista teosta Noitavainot Euroopassa. Myytin synty (Atena, 2006) ja Noitavainot Euroopassa. Ihmisen pahuus (Atena, 2007). Niiden jälkeen voi lyödä argumentaatioluun kurkkuun kaikissa noitahistoriallisissavainokeskusteluissa. Rakastan suomen kieltä, koska siinä saa joskus hullutella yhdyssanoilla ja/tai yhdyssanavihellisyyksillä.

Takasin herraan nimeltä Matthew Hopkins. Miehestä ei paljoakaan historiallista tietoa löydy mutta joskus vuoden 1644 mahdollisesti noin 24-vuotias Hopkins keksi mainion ansaitsemiskeinon. Englannissa oli levottomuutta ja kaikenlaisia ilmestyksiä ja ennustuksia leijui ilmassa. Maailman rauhattomuudessa monet alkoivat syyttää epäonnisista asioista kuten lehmän yllättävästä kuolemasta usein jotain harmitonta erakkonaista, joka nyt auttoi esimerkiksi yrteillä ihmisten pikkusairauksissa. Hopkins ja hänen apurinsa mainostivat itseään tehokkaina noitien etsijöinä, ihan totta, he oikein markkinoivat kykyjään. Yksi keskeinen ihmisten mielikuvitusta kutkuttava mainos oli se, että yritys Hopkins ja kump. ei oikeastaan pyrkinyt todistamaan sitä, että noidaksi syytetty olisi tehnyt mitään noitataikoja vaan pyrki kuulusteluilla saamaan tunnustuksen siitä, että epäilty olisi liitossa paholaisen kanssa. Tämä oli 1600-luvun epävarmuuden maailmassa kovin valuuttaa.

Kirjasessaan Hopkins yrittää vakuuttaa, ettei hän käyttänyt esimerkiksi kidutusta saadakseen tunnustusta. Kiduttaminen oli itse asiassa Englannissa laissa kielletty tähän aikaan. Vasta niin sanottuna vielä uudempana aikana kiduttaminen otettiin valtiolliseen hyötykäyttöön. Hopkinsin noitajahti oli sekä valtaisi rahallinen että noidallinen suurmenestys. Tässä tietysti hieman liioittelen mutta muutamassa vuodessa hänen uskotaan aiheuttaneen satojen naisten kuoleman noitana. Hopkinsin ura kesti lyhyen ajan mutta hänen kirjasensa ja sen esittelemät menetelmät ja koko noita-asian nostaminen jatkuvasti esiin aiheutti sen, että muutamassa vuodessa Englannissa tuomittiin noitina kuolemaan enemmän ihmisiä kuin satoina edellisinä vuosina.

Hopkinsin kirja oli myös tehokas. Hän esittää siinä ensin itseään vastaan esitetyn syytöksen kuten vaikkapa, että hänen itsensä pitäisi olla suurnoita, koska hän ei muuten kykenisi tunnistamaan muita noitia. Sitten Hopkins kuittaa tämän tahallaan huonosti perustellun kysymyksen vastaamalla, ettei nyt Saatanan valtakunta voi käydä itseään vastaan, muutenhan se tuhoutuisi.

Koko kirja rakennettu kevyesti perustellun mutta vakavalta näyttävän syytöksen esittämisen ja sen näppärän kieltämisen väliseksi dialogiksi. Samalla käyvät ilmi kaikki Hopkinsin ”virallisesti” käyttämät noitientunnistuskeinot eli noidista löydettävät ylimääräiset nännit, jotka lienevät olleen kaikilta käytännössä löytyviä luomia, paholaisen henkien verenimemiskohdat, jotka lienevät olleen erilaisia ihottumia, taas lähes kaikilta löydettäviä, erilaiset tunnustamiseen johtavat suostuttelukeinot kuten nukkumisen estäminen kunnes syytetty puolitokkuroissaan tunnustaa mitä vain saadakseen nukkua, pakkokävelyttäminen, jatkuva upottaminen veteen, josta varmaan Yhdysvaltain tiedustelupalvelukin olisi ylpeä. Veteen heittäminen oli Hopkinsille yksi keino tunnistaa noita. Tämä heitettiin sidottuna veteen. Jos hän upposi, hyvä niin, silloin ei ollut noita ja kuoli syyttömänä, mutta jos tämä kellui, sitten oli noita ja nostettiin vedestä hirtettäväksi. Kaikkinensa kirjanen on hyytävää luettavaa ja kuvastaa 1600-luvun alun mielenmaailmaa jossain määrin autenttisesti.

Matthew Hopkinsin kiinnostava klassikkoteos pitäisi olla kaikissa Kymenlaakson kirjastoissa. Tavan takaa se pitäisi nostaa ”kirjasto suosittelee” hyllyihin. Teos on varsinainen helmi sekä historiasta kiinnostuneille että kaikenlaisille poliitikoille ja erityisesti aloitteleville konsulteille. Hopkins selittää, ettei hän suinkaan koskaan mene kaupunkiin ja yritä saada ihmisiä uskomaan, että heidän kaupunkiaan äskettäin kohdanneet onnettomuudet olisi aiheuttanut noita. Päinvastoin Hopkins vakuuttaa, ettei koskaan mene kaupunkiin kutsumatta, eikä koskaan tuomitse ihmistä noitana ennen kuin tämä on tunnustanut. Lisäksi Hopkins kauhistelee väitettä, että olisi tehnyt suuria voittoja kaupunkien ja kaupunkilaisten kustannuksella vaan korostaa laskutuksensa kohtuullisuutta ja sitä, kuinka paljon hänelle itselleen on koitunut matka-, yöpymis- ja tutkimuskustannuksia. Oikeastaan Hopkins kuulostaa ällistyttävästi nykyisiltä markkinamiehiltä. Ja kääntäjän lyhyissä alkusanoissa kerrotaan, että markkinat olivat hyvät ja suorastaan tuottoisat. Hopkins teki rahaa ilmeisesti niin paljon, että yritti päästä eläkkeelle. Kaikki nimittäin eivät pitäneet hänen tavastaan nähdä noitia kaikkialla ja rahastaa tällä. Hopkinsin omasta kohtalosta liikkuu monenlaista kertomusta, joista yhdessä hänet itsensä todetaan noidaksi ja surmataan. Mistleyn kylän kirkonkirjoissa todetaan kuitenkin lakonisesti, että Matthew Hopkins haudattiin Mistleyssä vuonna 1647, eikä varmaankaan sellaista lakonista merkintää olisi tehty noitana tuomitun miehen hautaamisesta.

Kirja on pieni mutta kiinnostava. Aikoinaan se oli hyvin vaikutusvaltainen ja osittain sen ja Hopkinsin tekemän valtaisan julkisen pohjatyön perusteella 1600-luku oli noitavainojen kiihkeintä aikaa Englannissa, kuten monissa paikoissa muutakin Eurooppaa. Kulttiklassikko ansaitsisi suuren näkyvyyden kirjastoissamme. Tällä hetkellä teosta saa Kymenlaaksossa vain Kuusankosken kirjastosta, mutta onneksi se kyyditetään kaikkialle Kymenlaaksoon pyydettäessä.

Petri Pietiläinen, kirjakuski ei pelkää noitia maksaakseen itsensä kipeäksi niiden surmaamisesta