Täytyy ihan ensimmäiseksi varoittaa tämän tekstin
lukijaa: Karttahullu yrittää koukuttaa sinut lukemaan edes yhden kirjan
kartoista. Olen nimittäin aina rakastanut karttoja, mitä vanhempia, sen
kiehtovampia ne ovat katsella. Aina kun rahaa on löytynyt, olen ostanut
erilaisia vanhoja karttakirjoja. Vanhoissa kartoissa paljastuvat niiden
tekoaikojen tietämys mutta samalla myös mielikuvitus, asenteet ja hyvin
vahvasti visuaaliset tunnelmat. Niitä olen vetänyt itseeni ja ihastellut
karttojen taidokkuutta.
Vanhoista kartoista kertovien kirjojen ääressä olen
yleensä varustautunut suurennuslasilla, koska vanhojen karttojen kuvat ovat
niin kauniita yksityiskohdiltaan, samalla tavalla vanhat postimerkit kiehtovat
kuva-ainekseltaan. Vanha kartta on oikeastaan kertomus jo itsessään.
Nyt ei enää tarvita suurennuslasia. Monistakin
historian kiinnostavista ilmiöistä kirjoittanut Ari Turunen julkaisi parisen
vuotta sitten mainion teoksen kartoista ja niiden paljastamista asioita. Tartuin
kirjaan ja lueskelin pitkään minulle tuttuja asioita vahoista kartoista. Teksti
oli sujuvaa, nautin lukemisesta ja erilaisten karttojen tulkinnoista. Aina
löytyy joku kartta, jota ei ole koskaan nähnyt, ja aina löytyy uusia
yksityiskohtia, joista ei tiedä, eikä ole itse edes huomannut tuttuakaan
karttaa katsellessaan.
Kuvamateriaaliltaan Turusen kirja on näkemistäni
kaikkein valaisevin. Se kuka onkaan tehnyt oivalluksen siitä, että kartasta
nostetaan yksityiskohtia esiin (suurennuslasia silti tarvitaan, koska kyse vain
muutamasta yksityiskohdasta karttaa kohti), on tehnyt lukijalle palveluksen.
Nyt erilaiset kartat babylonialaisesta maailmankartasta (600-luku eaa.)
näkypäivään asti tulevat toisella tavalla eläviksi. Turunen on mainio
kuvailemaan karttojen sisältämiä sen hetkisiä käsityksiä maailmasta ja lähes
kaikesta muustakin. Aiemmin kartta ei ollut pelkkä kartta vaan samalla
senhetkisen uskonnollisen ja poliittisen järjestelmän tulkinta.
Hämmästyksekseni minulle kiinnostavimmaksi nousi
aivan nykyaika. Olen tietysti tiennyt miten Mercatorin projektio vääristää
maiden kokoja ja miten erilaisia muita projektioita on kehitelty tätä korjaamaan,
miten hankalaa se oikeastaan on ja niin edespäin. Turunen sen sijaan tuo
uudenlaisen näkökulman nykypäivään: Uuden-Seelannin hallituksen maailmankartta
kyllä jysähti kuten moni muukin nykyajan karttamuunnos, joilla ei ole mitään
tekemistä maailman parhaimman ja tarkimman kartan tekemisen kanssa vaan liittyy
pikemmin ideologiseen määritykseen kuin parhaan kartan etsimiseen. Nykyinen kartta
on siis edelleen samanlainen kuin muinainen kartta – mielikuvituksemme leipää!
Turusen kirja on loistava myös siitä syystä, ettei
siinä ole säästelty erilaisten karttojen vertailua erityisesti nykyaikana.
Kaikki kulttuurit haluavat laittaa itsensä maailman keskiöön. Tämän Turunen
osoittaa hienosti vanhojen kulttuurien kohdalla mutta parhaiten tämä kirja
palvelee sen muistuttajana, ettei tämä kovin inhimillinen tendenssi ole kuollut
nykyaikanakaan.
Turusen Maailman
kuvat lyö karttalaidallisen suoraan päin näköä kaikkia niitä, jotka
mesoavat Internetin tai muun vastaavalle digi-pohjalle rakennettujen
oppimateriaalien paremmuudesta verrattuna painettuun kirjaan. Tässä kirjassa
kuvat saadaan puhumaan ja vertautumaan toisiinsa niin perusteellisesti ettei
paremmasta väliä. Turusen analyysit syventävät kuvia ja tekevät kirjasta
todella nautinnollisen lukea. Tietysti, joka sanoo, että Internet-versiona
lopun kartat saataisiin liukumaan toisiinsa, ja sitten siellä vilkkuisi
huomiovaloja niissä kohdissa, missä karttojen kertoma tai painottama sanoma on
ristiriidassa. Tähän sanon, että PYH. Tästä oikeastaan ei ole kysymys.
Vilkkuvalot sikseen ja lukemaan Turusen kirjaa. Aikaa siihen kannattaa varata
paljon. Vaikka Turunen on tehnyt asiasta hyvin lukijaystävällisen ja
yleistajuisen tietoteoksen, niin tietoa ja yksityiskohtaista tietoa siinä
riittää.
Petri Pietiläinen, kirjakuski etsii karttaa, koska
pitäisi lähteä Varkauteen. Turusen kirjasta ei löytynyt apua mutta paljon sen sijaan pohdittavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti