Arvi Perttu ja lahjakirjan suuhun katsomisen taito, osa 1

Arvi Perttu Lesonen & naiset. Filosofista pornoa (Kirjokansi, 2015)

Arvi Perttu on Petroskoissa syntynyt äidinkieleltään suomenkielinen kirjailija, joka on vuodesta 2001 asunut Suomessa. Itse tutustuin häneen vuonna 2004, ja meillä oli välillä paljonkin yhteistyötä. Pidän häntä ystävänäni, vaikka en ole varmaan ainakaan kuuteen vuoteen nähnyt häntä livenä. Postilaatikkoon viikko sitten kolahtanut Lesonen & naiset oli silti yllätys (tuli kustantajalta ikivanhaan osoitteeseen, onneksi postin osoitteenselvityspalvelu oli saanut selvitettyä nykyisen osoitteeni, joka on ollut sama jo seitsemän vuotta) . Vaikka kirjoitan täällä pääsääntöisesti tietokirjoista, niin pakkohan minun oli tämän hauskan ja erikoisen kirjan jälkeen kirjoittaa siitä tännekin, jotta että kun koska ja väistämättömästi toivon mukaan joku tarttuisi tähän mainioon kirjaan, ja lukisi ja kommentoisi ja kehuisi ja…kauhean paljon noita ja-sanoja tuossa litaniassa. Kenties saitte jo käsityksen, mitä halusin sanoa, että voin siirtyä itse teokseen.

Lahjahevosen suuhunhan ei saisi katsoa mutta lahjakirja lienee tarkoitettu avattavaksi eli katsottavaksi, ja mieluiten varmaan luettavaksi. Pertun aiemmista teoksista nautin erityisesti Papaninin retkikunnasta (2006) ja Skumbriasta (2011). Retkikunta oli huima matka 1930-luvun Neuvosto-Karjalaan. Kirja avasi minulle uudenlaisen näkökulman tuohon aikaan. Välillä tarinan hieman junnasi, olisin toivonut parempaa kustannustoimittamista. Skumbria räjäytti mielikuvituksen ja ironian portit täydellisesti avoimeksi. Perttu on koko tuotantonsa ajan kulkenut tai ajautunut määrätietoisesti tai päämäärättömästi kohti groteskin ja absurdin huumorin kurimusta. Edellisessä Lesonen-kirjassa (2008) oltiin jo aika lähellä mieletöntä räävittömyyttä mutta täytyy myöntää, että postilaatikkooni kolahtanut Lesonen & naiset kyllä räjäyttää huumori-groteski-ironia-absudius potin niin, että tarinoita lukiessa ei pelkästään hekottele vaan suorastaan vääntelehtii nautinnosta.

Perttu kuvaa nyt Lesosen suhdetta naisiin tai mitä nyt kuvaakaan. Pääasiassa tarinat ovat kuvauksia rakkaudenkaipuusta, avoimesti romanttisesta maailmasta, missä rakkaus tosin usein kiteytyy myös seksuaalisuuteen. Lesosen kautta Perttu pystyy olemaan vallaton. Lesonen voi olla välillä nainenkin. Tarinat kiteyttävät inhimillisyyden paljaimmilleen, välillä kritisoidaan vähän isosemminkin maailmanmenoa. Esimerkiksi tarina ”Kaalilaivasta” on vallaton satiiri totalitaarisesta valtiosta, jossa tunteet tukahdutetaan, mutta jossa rakkauden eli seksuaalisuuden avoin toteuttaminen voi johtaakin pelastukseen. Monissa tarinoissa pohditaan naisen ja miehen roolia avioliitossa, miten miestä usein alistetaan. Niinpä niin, kyllä Perttu haluaa sohaista ampiaispesään välillä ja nostaa Lesosta oikein puhtaaksi sovinistiksi, mutta vain pintapuoliseksi, koska tarinoissa mies usein kaipaa, palvoo, haluaa ja alistuukin. Monissa tarinoissa on suoranainen opetus kuten, ettei kannata katsella naisten valkoisia sääriä, koska siitä ei seuraa muuta kuin hankaluuksia. Rakastajattaret, rakastajat, vaimot ja miehet pyörivät tarinoissa avoimesti seksuaalisuuttaan toteuttaen tai sitten maailma vinksahtaa niin, ettei niitä voi toteuttaa. Rakkautta kaipaava mies pukee naisensa vaatteet päälle, voidakseen jotenkin yhtyä naiseensa.

En tiedä, toteuttaako Perttu jotain venäläistä mustaa huumoria tai ääriabsurdismia suomenkielellä. Varmaan joku haluaa verrata häntä ainakin Daniil Harmsiin tai Venedikt Jerofejeviin, hmmmmmm. joku lisäisi varmaan nykyiset Vladimir Sorokinin ja Viktor Pelevin joukkoon, mutta kyllä ainakin kaksi jälkimmäistä jää minun vertailuissa kauas jonnekin aika värittömän (tosin hienon!) tekstuaalisen ironian joukkoon. Jerofejevissa on samaa räjähtävyyttä kuin Pertun teksteissä, fokus on hieman toinen. Sama tilanne vallitsee Harmsin suhteen. Tietysti Pertun kirjoissa ryypätään ja rällästetään samalla tavalla kuin noissa venäläisissä vertailukohdissa, joku arvostelija on näköjään verrannut Perttu Charles Bukowskiin. Jaaha, sanon minä ja nostaisin kuitenkin Rabelaisin merkittäväksi innoittajaksi Pertulle. Samalla tavalla kuin kuulu ranskalainen Perttu haluaa hätkähdyttää seksuaalisuutta, hajuja ja normaalisti kirjoista poissaolevia ruumiin toimintoja avoimesti ylistävänä absurdistina.

Koiria kaikkialla bongaavana olin tietysti iloinen tarinasta ”Kosketus”. Siinä Lesonen vetää unilääkkeitä ja näkee koiranpäämiehen. Hän seuraa tätä ja lopulta herää kosteaan suudelmaan vieraan naisen sängyssä. Lesonen ei luonnollisesti muista ensin mitään edellisen illan tapahtumista mutta äkkää nopeasti, ettei lämmin ja ihana herätyssuudelma tullutkaan naisen huulilta vaan mustalta koiralta, joka sängyn laidalla läähättää ja lipoo Lesosen kasvoja – koira haluaisi ulos. Vähitellen Lesonen muistaa edellisen illan ja yön tapahtumia ja toteaa pukeutuessaan eli paetessaan naisen luota: Ken nuorena oppii, se vanhana kuolee.

Tosiaankin Pertun kirja on täynnä viisautta, tosin ilkikurista ja varmaan monia loukkaavaa viisautta. Tarinoissa rakkaus vaan tuodaan niin lihallisena ja pakottavana tunteena ihmisiin, ihmisten välille, ihmisten poissaoloon toistensa luota, että sen tunteen pitääkin loukata, koska se on niin suuri. Ja Pertun tarinoissa tämä suuri tunne saa kauniin ja naurettavan muodon – ja siinä tapahtuu Perttu-Rabelaisin tarinoiden ihme, että kaikesta tulee surullisen ja viiltävän kaunista, jopa pierusta!

Itse olisin jättänyt kirjan alaotsikon ”filosofista pornoa” kokonaan pois. Mikä näissä kertomuksissa oikeastaan on filosofista? Ei avaudu. Mikä näissä kertomuksissa on pornoa? No varmaan monien mielestä seksuaalisten erikoisuuksien ja avoimesti mäiskeen, lotinan ja lurpsausten kuvaaminen voi olla pornoa, mutta kaiken kuvaaminen näin kuvallisesti, verevästi, värikkäästi ja lupsakasti kyllä latistaa pornoelementin minimiin. Luulenpa, että näin taiteellisia ja hurjan värikkäitä kuvauksia missään pornolehden lukijan palstoilla koskaan julkaistaisi. Hyvä niin, sillä se antaa meille lukijoille mahdollisuuden tarttua Pertun kirjaan kotonamme, bussissa, junassa, mökillä tai missä ikinä kukaan haluaakaan nauttia ja nauraa groteskien mutta ajatuksia herättävien tarinoiden parissa.

Lisää Lesosta, lisää vereviä tarinoita, lisää sellaista, mikä pistää punan lukijan poskelle mutta samalla pistää hänet ajattelemaan maailmaan hieman muusta kuin uusliberalistisesta, tavallisesta tai arkipäivän näkövinkkelistä.

Petri Pietiläinen, kirjakuski, joka nauroi lukiessaan Lesosen seikkailuista naismaailmassa ja jopa naisena