Odinnin
ratsu. Skandinaaviset jumaltarut
(Toim.
ja suom. Anni Sumari. Like, 2007)
Lähdin etsimään skandinaavista rakkaudenjumalatar
Freyjaa, siis häntä, joka liikkuu kissojen vetämillä vaunuilla ja joka
yhdistetään eri lähteissä niin kullanhimoon kuin löyhään moraaliinkin. Miehenkipeäksi
ja melkoisen huoramaiseksi näissäkin tarinoissa tämä jumalatar kuvaillaan. Ihailemani
Eddan jumal- ja sankarirunot (Suom. Aale Tynni, WSOY, 1982 ja 1980) ei tuonut
helpotusta. Päädyin Anni Sumarin suomentamaan ja mukailemaan kokonaisuuteen
skandinaavisista jumaltaruista. Ja ainahan minä näihin rakastun, kiitos taas
kääntäjän ja julkaisijan.
Minusta on käsittämättömän hienoa lukea näitä
vanhoja taruja. Niissä hehkuu hengen aurinko ja jokapäiväinen julmuus, eikä
niissä ole useinkaan muuta kuin miehistä maailmaa.
Miksi Loki ihastuttaa?
Tunnustan syyllisyyteni siitä, että kaikista näiden
tarujen henkilöistä ihastuttavin on Loki. Hän on jumala, jättiläinen,
muodonmuuttuja ja tuhoaja. Hän häpäisee jumalia, venkoilee, pettää ja pahastuu.
Kaikenkaikkiaan ei pelkästään tricksterhahmo vaan suorastaan inhimillinen.
Sumari tuo tässäkin kokoelmassa hänet esiin. En pidä herroista Odinn tai Thor,
todellisia machotyperyksiä.
Lokin tuska, onneton olemassaolo ja muodonmuutokset
ovat hyvin inhimillisiä. Jotenkin minusta muut jumalat vain urhoistuvat ja
pöystäilevät. He ovat pröystäileviä paskiaisia. Loki on vieras, sivullinen,
taiteilija, joka pyrkii häiritsemään. En tiedä, mitä psykoanalyytikko sanoisi
tästä, mutta hirviöiden siittäjä Loki on mielestäni symppis verrattuna muihin
skandinaavisiin jumnaluuksiin, ainakin tämä kokoelman perusteella.
Olen luonnollisesti sen verran mies, että ymmärrän
uhoa ja raivoa, kunniaa ja petosta, mutta en siltikään pysty samastumaan muihin
kuin Lokiin. Hän on kuin huutolaispoika herrojen keskellä, ja käyttäytyy sen
mukaisesti. Thor ja kumppanit ovat ylimielisiä oman navan tuijottajia. ja loki
nousee heitä vastaan. Tosin kannattaa lukea tämäkin kirja, että huomaa, miten
minun näkemykseni on minun näkemykseni. Noh, näissä taruissa ei paljon
feminismi jyllää, että muodonmuuttaja Loki, synnyttäjä-Loki voi viedä heidänkin
lukukokemuksessaan pisteet.
Koiria ja kissoja
Jos lähtee etsimään kissoja, löytää koiria, ja
toisinpäin. Joitakin koiria löysin Koirien maailmanhistoriaan skandinaavisista
saagoista ja taruista mutta yllättävän vähän. Tästä teoksesta tulee muutamia
koirahuomiota:
Kuvataan miestä, jonka kimppuun ei koirakaan käy,
mutta saituri hänet ottaa vangiksi (s. 75). Koska koiran tehtävä on käydä
kaikkien vieraiden kimppuun, niin lienee vieras ylettömän köyhä. Koska saituri
käy hänen kimppuunsa, niin korostetaan saituruutta, eikä koiraa. ihminen ylittää
tosiaankin koiran kaikessa mihin pystyy. Muutamassa kohdassa kartanoita vartioivat vihaiset
koirat (s. 95) ja Helin vahtikoira ulvoo (s. 189).
Feyjasta ja kissoista sen verran, että Sumarin
kokoelmassa todetaan kauhean usein se, miten Freyja lähtee matkaan muuten kuin
kissojen vetämillä vaunuilla. Alaviitteessä aina todetaan, että normaalisti hän
liikkui kissojen vetämillä vaunuilla, mikä on hauskaa, koska tässä kokoelmassa
hän ei niillä liiku mielestäni kertaakaan.
Kissoja ei kirjassa paljoakaan näy, ei ainakaan
omassa perinteisessä roolissaan. Tämä nyt ei ole ihme, koska tarujen maailma on
sodan, petoksen, taikuuden, viettelysten ja sankaritekojen maailma eikä
maatalousyhteiskunta, jossa kissat toimivat omassa tehtävässä täsmällisesti.
Yhdessä tarussa Thor yrittää jättiläisen yllyttämänä
nostaa maasta harmaa suurta kissaa, eikä siihen pysty (s. 123-126). Kissa
paljastuu todellisuudessa toisessa muodossa olevaksi maailmankäärmeeksi. Ei
siis ole kissaa karvoihin katsominen ja kissojen näkökulmasta kiintoisaa on se,
miten käärme on tarinassa ottanut kissan ulkomuodon. Jotain kunnollista
perinnettä, käärmeiden ja kissojen perinteistä pahuutta lienee ilmassa, vai
eikö sittenkään. Lukekaa ja miettikää.
Yksi selkeä viittaus kissan rooliin löytyy ja
todella tärkeässä kohdassa. Kuten kaikki tietävät, ja jos eivät tiedä, lukekoot
tämän kirjan, niin Fenrir-susi (jonka isä on Loki) kahlehditaan, ja jonka
vapautuminen toteuttaa maailmanlopun, Ragnarökin, sidotaan kiinni hienolla,
sileällä silliköydellä. Kääpiöt, jotka eivät ole tolkienmaisia arvokkaita ja
sisimmällään hyviä vaan ahneita kammotuksia, tekevät köyden kuudesta aineesta:
hiipivän kissan askelten äänistä, naisen parrasta, vuoren juurista, karhun
jänteistä, kalan hengityksestä ja linnunsyljestä. (107) Kissa on todellakin
päässyt arvoiseensa joukkoon aivan omalla erityiskyvyllään, jota on muuallakin
arvostettu. Kiintoisaa silti on se, että susi kuitenkin pääsee tästäkin irti,
ja maailmanloppu tulee kissojen äänettömästä askeleesta huolimatta.
Petri Pietiläinen, kirjakuski, joka rakastui Lokiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti