Tolkien ja Kullervon
koira Musti
J. R. R. Tolkien, Kullervon tarina. Toimittanut Verlyn Flieger (Suom. Kersti Juva, Jaakko Kankaanpää ja Alice Martin, WSOY 2016, alkuteos The Story of Kullervo 2010).
Sormusten herran mestari
J. R. Tolkien (1892–1973) ihasteli tunnetusti sekä suomen kieltä että Kalevalaa
jo nuoruudessaan. Kullervon tarina kiehtoi häntä suuresti. Silmarillionin Túrin
Turambarin -tarinan lisäksi hän kirjoitti vapaasti Kalevalaan liittyvän
Kullervon tarinan, fragmentaariseksi jääneen novellihahmotelman ensimmäisen
maailmansodan melskeissä noin 1914–1916 välisenä aikana.
Tolkienin Kullervo on
Kalevalan esikuvaansa verrattuna vieläkin synkempi ja kovaonnisempi tarina.
Hänen Kullervollaan on karmean kohtalon lisäksi yliluonnolliset voimat. Tarina
seurailee vapaasti alkuperäistä tarinaa: Kullervon setä, Untamo on noita, joka
surmaa Kullervon isän, sieppaa äidin ja kolmasti yrittää tappaa Kullervonkin.
Ainoana lohtunaan sankarilla on rakas kaksoissisar Wanona ja suojelijana
taikavoimia omaava koira. Kullervo myydään orjaksi ja kostaa Untamolle, mutta
kohtalo on sama kuin Kalevalassakin: Kullervo saa kostonsa, mutta makaa tietämättään
sisarensa ja surmaa itsensä tunnontuskissaan, heittäytyy omaan miekkaansa.
Tolkien muistaa Kullervon koiran nimenkin, Musti. Kalevalan maailmassa Musti on varmaan vanhin kaikista suomalaista koirannimistä ja mainitaan monesti Kalevalassa. Kalevalassa (36. runo) Musti näyttäytyy Kullervon äidin koirana:
Emo hauasta havasi, alta mullan muistuttavi:
"Jäihän multa Musti koira käyäksesi metsämaille.
Ota koirasi keralle, mene tuonne metsämaille,
ylös korpehen kohoa metsän tyttöjen tyköhön,
sinipiikojen pihalle, havulinnan liepehille,
evähiä etsimähän, antia anelemahan!"
Tolkien muutti Mustin Kalervon, Kullervon isän koiraksi, joka tuhosi
Untamon karjan. Tosin Untamo oli laskenut karjansa Kalervon laitumia
hävittämään. Untamo tappaa Kalervon ja kaikki hänen väkensä. Vain Kullervon
äidin ja kaksi lasta hän säästää, ottaa orjikseen. Kullervo kasvaa väkivahvaksi
ja vihaiseksi. Hänen äitinsä kertoo hänelle isän julman kohtalon. Koko Kalervon
talosta ei ollut säästynyt kuin hurja hurtta, Musti, joka oli laitumilla tuhon
sattuessa.
Tolkienin tarinan Musti on kuin hulluuntunut susi, joka seuraa isäntänsä
vaimoa ja lapsia. Villinä se elää Untamon maiden metsissä ja saalistaa Untamon
lampaita. Mustia pelkäävät kaikki! Untamon talon väki kutsuu sitä Kuoleman
herran koiraksi.
Metsässä Kullervo ja Musti kohtaavat. Koira kertoo pojalle kaikki synkimmät
salaisuudet isästään ja sedästään. Musti kasvaa järkyttäviin mittasuhteisiin
koirana. Se on koirista viisain, uskomattoman vanha, voimakas, tietävä ja omaa
suuren mahdin. Koiran mahti ilmenee mm. siten, että pystyy muuntumaan sudeksi,
karhuksi tai karjaksi. Se vaihtaa kokoaan suuresta pieneksi ja taitaa
kaikenlaista taikuutta. Koira varoittaa Kullervoa sedästään ja paljastaa sedän
tahtovan pojan kuolemaa. Kullervo saa koiralta lahjaksi kolme karvaa turkistaan
ja neuvon:
”Kullervo Kalervonpoika, jos milloinkaan olet vaarassa Untamon takia, ota
yksi näistä ja huuda: ’Musti, oi Musti! Auttakoon taikasi minua nyt’, niin
silloin saat ihmeellisen avun hädässäsi.” (31)
Seuraavina päivinä karvat tulevat erilaiseen tarpeeseen. Kullervo pysyy
hengissä jopa hirtettynä puuhun.
Tarinan hirmuisen kohokohdan jälkeen eli silloin kun Kullervon rakastettu,
Wanona tajuaa olevansa hänen sisarensa ja riistää tämän takia henkensä.
Suruissaan Kullervo raivoaa miekkansa kanssa Untolassa tuhoten kaiken. Tolkien
kirjoittaa:
”kokoaa karhu- ja susiarmeijan joka häipyy illan tullen ja tappaa Mustin
joka seuraa k[ylän] ulkopuolella.” (55)
Kullervon nukkuessa väsyneenä surmatöistä hänen uneensa saapuu äidin haamu,
joka paljastaa Kullervon surmanneen myös omat sisarensa ja veljensä Untamon väen
kanssa. Äiti paljastaa myös Kullervon maaneen oman sisarensa kanssa. Seuraavana
päivänä Kullervo sytyttää lopunkin kylästä tulee ja törmää Mustin kuolleeseen
ruumiiseen. Hän lopulta surmaa itsensä miekallaan saman putouksen partaalla,
mihin hänen rakastettunsa ja sisarensa syöksyi.
Koska kyseessä on monessa kohtaa vasta ikään kuin romaanin (epävalmiiksi novelliksi stiä Flieger kutsuukin) juoni- ja kohtauskuvaus,
niin tästä ei oikein saa selville edes sitä, kuinka monta sisarusta Tolkien
Kullervolle suunnitteli tai sitä, oliko Kullervon suunnitelmissa Mustin kuolema.
Käsikirjoituksen reunaan tehty huomautus Mustin ruumiiseen törmäämisestä
vaikuttaa siltä, että Kullervo järkyttyisi niin tärkeästi häntä itseään
auttaneen rakkaan koiran kuolemasta. Lopullista vastausta tähän ei saada.
Teoksen jälkisanoissa Verlyn Flieger korostaa sitä, ettei Kalevalassa Musti
ole yliluonnollinen eläin vaan vain pelkkä perheen koira. Fliegerin mielestä
Tolkien aikoi tehdä Mustista yhden tarinan keskeisistä henkilöistä.
Epätäydellisyydessäänkin Tolkienin tarinassa Mustin rooli nousee keskeiseksi.
Flieger tulkitsee Tolkienin yhdistäneen vahvasti Mustin suojelijaluonteen
lisäksi Tuonen eli kuoleman herran koiraan. Tolkien liittää huomattavasti tiukemmin
koiran yleiseen mytologiseen ajatukseen koirien, kuoleman ja Manalan yhteydestä.
Kyllähän suomalaisessa mytologiassa Tuonen herran kartanoa vartioi koira, mutta
suomalaisessa runo- ja tarinaperinteessä koira vaikuttaa vahtikoiralta, eikä
omaa yliluonnollisia voimia tai muuta mystistä merkitystä. Fliegerin tulkinnassa
Musti enteilee tulevaa murhenäytelmää yleisen mytologisen merkityksensä kautta.
Tulkinta on sinänsä kiintoisa ja mahdollinen käsikirjoituksen pohjalta, mutta
Tolkien korosti Kalevalasta kirjoittaessaan suomalaisen mytologisen perinteen
erilaisuutta, alkuvoimaisuutta verrattuna muuhun eurooppalaiseen, tavallaan
pilattuun perinteeseen. Koska Tolkien ei saanut tekstiään valmiiksi, niin jää
arvoitukseksi, minne suuntaan hän olisi Mustinsa vienyt – eurooppalaiseen vai
suomalaiseen myyttiseen perinteeseen. Voimaeläimenä Mustin ei shamanistisessa
perinteessä olisi tarvinnut olla Tuonen herran koira vaan shamanistinen
apueläin matkalla toisiin maailmoihin.
Mustissa on Fliegerin mielestä iduillaan jo muut ihmistä auttavat koirat
kuten Silmarillionin Huan, joka
auttoi ratkaisevasti Bereniä ja Lúthienia.
Petri Pietiläinen, kirjakuski ollut hiljaa pitkään, mutta syytä ei jaksa kertoa