Heikki Oja: Riimut. Viestejä viikingeiltä (SKS, 2015
Mistä huomaa, että on ollut vähän laiskana
tietokirjablogissaan? Siitä, että joutuu lainauskieltoon maksamattomista
myöhästymismaksuista. Kotkan kirjastossa on sadan kirjan limiitti (minulla 99
lainassa) ja suurin osa lainoistani on tietokirjoja – ja samalla
lainauspäivällä. Kun kahdeksi päiväksi unohtaa uusimisen, sitten ollaankin
menty jo maksurajan ylit
Nyt joku tietysti ihmettelee, että miksen palauta niitä
kirjoja. Syy on yksinkertainen. Suuri osa kirjoista on täynnä keltaisia posti t
–lappuja ja odottaa arviota tänne blogiini. Nyt pitää purkaa sumaa ja kunnolla.
Miksi haluan kirjoittaa näistä kirjoista? Yksinkertaisesti
siitä syystä, että Suomessa tehdään ihan jumalattoman hyviä tietokirjoja, jotka
ansaitsevat julkisuutta. Olen aiemmin lukenut Heikki Ojan kirjoja
tähtitieteestä ja kalentereista, joten innolla tartuin hänen uusimpaansa
riimuista. Loistava kirja, mutta tämän kirjan kautta jouduin miettimään myös
omia kirjojani. Olisiko kuitenkin parasta, että monissa kirjoissa olisi useampi
kirjoittaja? Esimerkiksi Ojan kiinnostus kalentereihin jätti minulle muutamia
toiveita hänen kirjansa suhteen, mutta ensin kehutaan tätä kirjaa.
Paljon ja melkein kaikki viikinkiriimuista
Oja käy hienosti lävitse riimukirjoituksen synnyn.
leviämisen ja historian. Huimaa ajatella, miten 2000 vuotta sitten ne
syntyivät, ja miten merkittäväksi viestintävälineeksi ne muodostuivat
viikinkiajalla. Riimuista oli viestivälineeksi, kalenteriksi, taikamerkeiksi,
koristeiksi jne.
Ojan teoksesta saa ihan uusinta tutkimustietoa. Itsekin olin
siinä uskossa, ettei riimuilla paljoakaan pidetty käytännössä yhteyttä. Uudet
tutkimukset osoittavat, että tämä käsitys on väärä. Esimerkiksi Bergenistä
löydettiin jo 1950-luvulla puunpalasille veistettyjä liikekirjeitä, kuitteja.
lähetteitä jne. 1000-1200-luvulta. Jotkut kirjeet käsittelivät politiikkaa ja
olivat salattuja. Valtava yllätys oli sekin, että riimuista löydettiin
runouttakin. Loitsuja löydettiin hyvin paljon. On hellyttävää lukea
riimupalikasta rakkaudentunnustuksia kuten Ajattele
minua, minä ajattelen sinua. Rakasta minua, minä rakastan sinua. Nämä
riimuesineet paljastivat tutkijoille aiemmin tuntemattoman puolen riimumaailmasta.
Näissä kirjoituksissa puhuttiin jopa seksistä ja tunnustettiin, että
kirjoittaja rakastaa toisen miehen vaimoa. Hämmentävää ja hauskaa on lukea
riimukirjoituksia, joissa todetaan Smidr
nussi Vigdisiä tai Jon Silkkipillu
omistaa minut, Gudhthormr Pillunnuolija veisti minut ja Jon Pallopillu lukee
minut. Hehe, ei todellakaan ihminen ole muuttunut 800 vuodessa kovinkaan
paljon ainakaan hevosenleikin laskijana. Tulevaisuuden arkeologiset löydöt
tulevat varmasti osoittamaan, ettei Norjan käytäntö riimujen käytöstä
kirjeenvaihdossa ole mikään yksi ja ainutkertainen ilmiö.
Oja selittää hyvin tarkasti riimusauvoja, sillä ne
liittyivät kalentereihin. Riimusauvat katosivat vasta 1700-luvulle tultaessa.
Ymmärrän hyvin, miksi ne olivat niin käteviä painettuihin kirjoihin verrattuna.
Sauvat kulkivat helpommin mukana ja oikeastaan olivat kirjoja kestävämpiä
esineinä. Sauvoista pystyi lukemaan niin juhlapyhät, muut merkkipäivät kuin
vuodenkierron kulun ja niin edespäin. Oja näyttää niiden monimutkaisuuden ja
erilaisuuden eri kulttuuripiireissä Euroopassa. Yhdistävänä tekijän Ojalla on
niiden kuuluminen viikinkimaailmaan.
Riimujen käyttö koristeina erilaisissa esineissä on
mieletöntä. Ojalla on lukuisia loistavia esimerkkejä niistä. Gallehusin
sarvissa on kaunis koristus – ja riimuissa lukee Minä Hlewagastiz Holtijaz tein sarven. Riimuja käytettiin pitkään
niiden kauneuden takia erilaisissa esineissä tekijän tai omistajan
nimikirjoituksena. Sarven tekijä on ollut ylpeä kädenjäljestään ja halunnut
sanoa sen riimuin! Miekkoihin kirjoitettiin riimuja sotaonnen saamiseksi.
Riimuissa oli taikaa. Tosin myös käyttöesineisiin kirjoitettiin riimuilla
omistaja. Rakennusten valmistumista juhlittiin pystyttämällä riimukivi tai
kaivertamalla riimut rakennuksen seinään.
Riimut kertovat myös siitä, miten viikingit olivat samalla
tavalla pieniä vandaaleja kuin mekin. Ateenan satamassa seisseeseen Pireuksen
leijonaan (nykyisin Venetsiassa) viikingit kaiversivat riimuja, että täällä he
ovat olleet. Riimuja on kaiverrettu kolmella eri kerralla vuosien 1000-1100
välisenä aikana. Nykyisin riimut näkyvät vain heikosti. Hagia Sofian katolta Istanbulissa
löytyy tuhat vuotta vanhoja riimukirjoituksia varjagisotilaiden jäljiltä.
Halftan on ikuistanut itsensä sinne sanoin: Halftan
kirjoitti nämä riimut.
Franksin lipas (noin 700-800-luvuilta) on aivan mieletön.
Valaanluusta tehdyssä lippaassa on kuvia ja riimutekstiä. Yksi teksteistä
kuuluu Ojan mukaan suunnilleen näin: Kala ajautui mereltä kallioiselle
rannalle. Kauhun kuningas tuli surulliseksi kun se ui hiekalle. Valaan luuta.
Lippaassa on sen oma tarina riimuin ja kuvin kuvattuna.
Vasemmassa paneelissa kuvataan ja kerrtotaan Rooman perustajien Romuluksen ja
Remuksen tarina. Oikeassa taas kuvataan Jerusalemin valloitusta vuonna 70.
Yhdessä lippaassa ei ole pelkästään yhtä maailmaa vaan monia tarinoita.
Mieletön kuvitus
Heikki Ojan kirja pitää hankkia jo pelkästään sen kuvituksen
vuoksi. Kirja on täynnä kauniita kuvia erilaisista riimuesineistä miekoista
kalentereihin ja riimukiviin. Uskomatonta, miten paljon noita riimukiviä löytyy
Skandinaviasta.
Kiintoisa havainto on se, että riimukivistä ei löydy
kovinkaan usein ihmishahmoja. Oja ei anna asialle mitään selitystä. Muutamassa
kivessä on ihminen. Koirahistorian kirjoittaja ilahtuu, kun löytää sivulta 200
riimukivestä kaksi koiraa. Kyseessä on yksi Ruotsin tunnetuimpia riimukiviä eli
Möjbron kivi, joka on noin vuodelta 500. Riimutekstissä lukee frawaradaz anahahaislaginaz eli se on
pystytetty kuolleen Frawarazad –päällikön muistoksi. Päälikkö ratsastaa kuvassa
hevosellaan miekka ja kilpi kädessään. Hevosen jaloissa juoksee kaksi koiraa. Koirat
ja ratsastaja ovat matkalla uusiin sotiin tuonelassa.
Ihmistä enemmän riimukivissä kiertyvät upeat käärmeet,
lohikäärmeet ja muut ihmeelliset eläimet toisiinsa järkyttävän kauniisti.
Ramsundin kalliopiirroksessa (noin vuodelta 1030) lohikäärmeen vartalon sisälle
on kirjoitettu riimuilla. Kuvassa näkyy kuvaelmia Sigurdin tarinasta. Hän
tappaa lohikäärmeen, paistaa sen sydämen nuotiolla, polttaa sormensa ja laittaa
sen suuhunsa. Lohikäärmeen verestä hän saa kyvyn ymmärtää lintujen kieltä. Hän
kuulee haukkojen keskustelusta, että kääpiö aikoo pettää hänet. Kuvassa näkyy
myös kääpiö päätön ruumis. Sigurd on tappanut hänet jne. Yhdessä riimukuvassa
on kokonainen maailma kerrottuna. Uskomatonta menneisyyden graffiti-taidetta.
Harmittavaa on, ettei Oja ole kiinnostunut ns.
kelttiriimuista. Niistä hän kirjoittaa todella vähän. Itse olen ollut
kiinnostunut juuri kelttiriimuista, miten kelttiläisessä maailmassa
koristeelliset ja pakanalliset riimut otettiin käyttöön kristillisissä kiviristeissä.
Niiden sisältämiä tekstejä olisin halunnut tähän kirjaan.Tosin Ojan kirjan nimessä on hänen rajauksensa viikinkimaailmaan, ettei liikaa kannata murmuttaa sellaisesta, mikä ei Ojan mielestä tähän kirjaan edes kuulunut.
Oja kyllä mainitsee myös riimujen myöhempää historiaa
esimerkiksi Tolkienin. Tätä puolta olisi voinut tuoda enemmän esiin. Tolkien ja
monet muut fantasiakirjailijat käyttävät riimuja vahvasti menneisyyttä luovana
elementtinä kirjoissaan. Itse innostuin riimuista juuri Tolkienin kautta ja
muista joskus 15-vuotiaana kirjoitelleeni kirjoihini oman nimeni
haltiariimuilla. Heh, lapsellista mutta kiintoisaa. Jos tämä Ojan kirja olisi
ollut silloin käsissäni, olisin huutanut nautinnosta. Nyt vain ihastelen kirjaa
ja menen ostamaan sen heti, kun vain Helsinkiin pääsen.
Petri Pietiläinen, kirjakuski taas teitä kyydittämässä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti